maanantai 6. lokakuuta 2008

Alkakoon karppaus

Kaikkea pittää koittaa, paitti ommaa mummoa ja kansantanhuja...
On joku viisas joskus sanonut.
Eli päätin kokeilla karppausta ainakin sen kaksi viikkoa, minkä esim. Atkins on aloitusdieetin pituudeksi määrännyt.
Miksi näin, painoa on runkoon nähden helkutisti liikaa. 164 senttiä ja 96 kg on huono huono huono yhdistelmä. Tosin parhaimmillaan painoa oli 105 kg, joten kuitenkin siitä on onneksi alaspäin jo tultu.
Osasyyllisenä oli eno, joka on tiputtanut 25 kg karppaamalla ja se että olinhan tietoinen karppauksesta jo ennen tätä ja eräällä tavalla olen "karppi"valiota aiemminkin elämässäni noudattanut. (Ja silloin olo oli hyvä).

Tänään olen siis aloittanut ja ainakin tämän kaksi viikkoa koitan tuntemuksistani tänne kirjoitella.. Tuleeko pää kipeäksi, väsyttääkö tai muuta sellaista. Todennäköisesti myös suolentoimintaa koskevia asioita tullee käsitellyksi.